Korson Palloseura
KOPSE
Korson Palloseura ry
Nurmikko ja pallo

Tavitie 1
01450 Vantaa
toimisto@kopse.org

Arkisto Kuukauden kopselaiset

Kuukauden kopselainen

Aulis Joronen

Aulis Joronen

Aulis Joronen Aulis on pitkän linjan kopselainen ja KOPSEn kunnia­puheen­johtaja.

Aulis on pelannut jalka­palloa vuodesta 1950 alkaen, siis kauan ennen KOPSEn perus­tamista. Suomessa toivuttiin tuolloin vielä sotien aiheut­tamasta hävityk­sestä. Sokeria ja kahvia säännös­teltiin vielä vuoteen 1954 saakka. Jalka­palloa­kin pelattiin vielä palloilla, joissa oli aukko ja sen sulkemiseksi nyörit, jotka sitten pusku­tilan­teessa löivät otsaan kipakasti!

Aulis on vuosien varrella ollut mukana KOPSEn toiminnassa lähes kaikella mahdol­lisella tavalla. Tällä hetkellä Aulis on johto­kunnan jäsen, vastuu­alueenaan pelin­ohjaajat ja ympä­ristö­asiat sekä oudom­malta kuulostava jäsenyys "ongelmien­ratkaisu­elimessä".

Kortteliliiga

Aulis vuonna 1990.

Kevät-kesällä 1980 neljä korso­laista joukkuetta pelasi kortteli­liigassa (nykyisessä Opel-liigassa). Syksyllä Tikkurilan Pallo­seuran (Tips) edustus­joukkue voitti ja korso­laiset tulivat toiselle ja kolman­nelle sijalle 11 – 12 vuotiaiden sarjassa. 10 – 11 vuotiaiden sarjassa korso­laiset saavuttivat sijat 3 ja 4.

Aulis pelaamassa.

Aulis on pelaajista toinen vasemmalta.

Aulis pelaamassa.

Aulis pelaa numerolla 3.

Tuolloin heräsi ajatus, että pelejä jatket­taisiin perusta­malla oma seura. Teknistä apua seuran perus­tamiseen saatiin Tipsiltä. Mukana perustamis­toimissa olivat Eino ja Teijo Parikka, niin­ikään pitkän linjan kopse­laiset.

Samaan aikaan perus­tettiin seurat myös Koivu­kylään (Koivu­kylän Pallo­seura), Myyr­mäkeen (nyk. VJS, Vantaan Pallo­seura vielä tuolloin) ja Hakunilaan. Hakunila ei sitten jostain syystä lähte­nytkään toimimaan.

Toiminta lähtee kasvuun

Alkuvuosina kasvu oli kovaa. Vuonna 1981 seurassa oli 6 juniori­joukkuetta. Vuotta myöhemmin joukkueita oli 9 kpl ja vuonna 1983 seurassa oli jo 12 joukkuetta. Seuran linjaa ei tuolloin oltu millään lailla määri­telty vaan tavoit­teena oli vain pelata jalka­palloa. Byro­kratia oli niin vähäistä kuin mahdollista ja seuran toimistokin toimi Auliksen keittiössä.

Lukuisia tehtäviä

Aulis toimi aluksi seuran puheen­johtajana sekä valmen­tajana B-lisenssillä. Myöhemmin hän osal­listui toimin­taan joukkueen­johtajana ja huoltajana. Ensim­mäisissä KOPSEn miesten peleissä Aulis pelasi joukkueen mukana kun muut pelaajat olivat vasta 16 – 18 vuotiaita.

Aulis pelaamassa.

Gothia Cupissa vuonna 1985. Joukkueenjohtaja takana oikealla.

Näiden tehtäviensä lisäksi Aulis tuomaroi joitakin pelejä aina silloin tällöin. Hän on mukana myös Keski-Uuden­maan Tuomari­kerhon (Kujek) toiminnassa.

Saavutuksia vuosien varrelta

Seuran pelaajat ovat saavuttaneet hienoja tuloksia vuosien aikana. Vuonna 1982 F- ja C-juniorit voittivat Keski-Uudenmaan piirin mestaruuden. Vuonna 1987 C-pojat saivat SM-hopeaa.

Vuodet 1986 – 1987 ovat jääneet mieleen. Stadi Cup 1986 voitto meni KOPSEn C-tytöille ja B- ja C-tytöt tulivat piirimestareiksi. Vuonna 1987 B-tytöt voittivat Helsinki Cupin ja SM-hopeaa. Helsinki Cupin voitto ratkesi vasta 11. rangaistus­potkun jälkeen kun maali­vahti kävi potkai­semassa kipeällä jalalla "kärkkärin" maaliin.

Nykyinen tehtävä

Johtokunnassa Aulis on usein virallisen vastuu­alueensa lisäksi ns. "joka­paikan höylä". Pitkän kokemuksensa ja hyvien suhteidensa vuoksi Aulis on arvokas henkilö seuran toiminnassa. Kaikilla seuroilla ei ole yhtä pitkän uran tehnyttä jäsentä käytettävissään.

Ongelmanratkaisuelin

Tämä ryhmä on toiminut muutoin kuin paperilla vain kerran – onneksi! Ryhmän tehtävänä on tulla kutsu­tuksi koolle, jos seuran sisällä syntyy merkittäviä eri­mieli­syyksiä seuran tai joukkueiden toiminnan suhteen.

Tulevaisuuden haaveet

Auliksen toive KOPSEn juniori­toiminnassa on, että poika­joukku­eita olisi vähintään yksi jokaisessa ikä­luokassa B – F. Tyttö­joukkueitakin tulisi olla mahdolli­simman monta, mutta on selvää, että harrastus ei ole tyttöjen keskuu­dessa niin suosittua kuin pojissa.

Tavoitteeseen pääsemiseksi olisi ensi­arvoisen tärkeää, että seuran alueella olisi teko­nurmi­kenttä, joka voisi toimia lähes ympäri vuoden – aivan sydän­talvea lukuun­ottamatta. Seuran taholta jo 1990-luvulla alkanut työ johti Kalmuurin kentän raken­tamiseen elokuussa vuonna 2000. Avajais­pelin jälkeen kenttä otettiin käyttöön seuraavan vuoden keväällä.

Nyt tavoit­teena on siis saman alueen kehittäminen teko­nurmeksi, jotta harjoit­telu ja pelaa­minen voisi alkaa aikai­semin keväällä ja jatkua pidem­mälle syksyyn. Jalka­pallo­halli, jossa toiminta jatkuisi kovien pakkasten ja lumen­tulonkin aikaan, tuntuisi jo suorastaan unelmien täytty­mykseltä!

Tommi Nurmi

Tommi Nurmi

Tommi Nurmi Tommi Nurmi – Maali­vahdista valmentajaksi

Tommi aloitti jalka­palloilun 9-vuotiaana KOPSE Sisu P89:ssa vuonna 1998. Nyt aikuisena hän valmentaa sekä junnuja että miesjoukkuetta.

Tommi junnuna

Vuoden kenttä­pelaajana olon jälkeen Tommille tuli tilaisuus kokeilla maali­vahdin tehtäviä ja se tuntui hänen jutul­taan heti alusta alkaen. Seuraavan viiden vuoden aikana Tommi kiersi turnauk­sissa Manner-Suomea ja käväisi Ahvenan­maalla Ålandia Cupissa. Myös tanska­laista jalka­palloa tuli nähtyä Dana Cupissa.

Vuonna 2004 tuli lyhyt siirtyminen KP-75:een, josta edelleen HJK:hon. Kun yleensä maali­vahdeiksi ei vapaaehtoisia löydy, oli HJK:ssa tehtävä parhaansa saadakseen pelata sillä paikalla – mutta sehän oli vain hyvä asia kehitty­misen kannalta!

Loppu ja uusi alku

Kahdeksan vuoden pelaamisen jälkeen alkoi kuitenkin into­himo pyöreään esi­neeseen kadota ja lopetus­päätös tuli tehtyä. Meni muutama kuu­kausi ilman palloilua, mutta sitten otettiin yhteyttä aivan uudesta seurasta: Pallo­kerho Keski-Uusi­maasta. Pyörrettyään lopetus­päätöksensä Tommi päätti kokeilla, olisiko intohimoa jalka­palloon vielä olemassa. Ja olihan sitä. Pelattuaan puoli­toista vuotta A- ja B-junioreissa, joukkue kuitenkin hajosi ja Tommi palasi KOPSEen – hetkeksi. Käväistyään JäPSin A-junioreissa ja mies­joukkueissa hän palasi takaisin KOPSEen.

Omien taitojen välittäminen eteenpäin

Valmentajan ura alkoi vuonna 2011 kun Tommi sai vastuun M3-joukkueesta (nykyinen M2). Tällä hetkellä joukkue pelaa miesten V-divisioonassa ja tavoitteena on nousta takaisin neloseen, josta putosivat viime kaudella. Reseptinä nousulle Tommi näkee joukkueen henkisen kasvamisen viime kauden jälkeen. On hienoa todeta kuinka paljon pelaajien voi nähdä kehittyvän vielä aikuis­iälläkin.

Valmentajan uran lisäksi Tommi kuuluu KOPSEn johto­kuntaan, jossa hänen vastuu­alueinaan ovat ongelman­ratkaisu­elin yhdessä Auliksen kanssa, joukkueiden käyttö­vuorot sekä vastata joukkueista A:sta ylöspäin, tarkoittaen tällä hetkellä nais­joukkuetta ja molempia mies­joukkueita.

Maalivahtivalmennus

Viime syksynä aloitettu junioreiden maali­vahti­valmennus on ollut haastavaa, mutta se on samalla tuntunut hyvin mielek­käältä. Junioreiden kanssa työsken­telyssä on se hyvä puoli, että pääsee opettamaan nuoremmille niitä tietoja ja taitoja joita on kertynyt oman maali­vahti­uran aikana. Ja hienoa on nähdä, että KOPSElla on näin paljon maali­vahdeiksi haluavia pelaajia. Maali­vahteja ei koskaan ole liikaa.

Nuoresta iästään huolimatta Tommin vastuulla on siis monta tärkeää tehtävää KOPSEssa.

Merja Korhonen

Merja Korhonen

Merja Korhonen Merja – Naisten joukkueen­johtaja

Jalkapalloilu tuli perheeseemme reilut 15 vuotta sitten. Elettiin aikaa jolloin naisten jalkapallon pelaamista ei osattu arvostaa ehkä niin paljon kuin nykyään.

Tytär aloitti jalka­pallon pelaamisen ystäviensä kanssa ja oli alusta alkaen innoissaan. Pienet pelaajat, kuten hänkin, oli välillä hyökkää­jänä, välillä puolustajana ja joskus maali­vahtinakin. Pallon­pelaaminen oli tuttua minullekin jo omasta lapsuu­desta, vaikka joukkueessa en olekaan pelannut. Harrastin lapsena urheilua monessa muodossa; pihapelejä, yleisurheilua ja hiihtoa.

Kopsen Kiitäjissä (joukkueen alkuperäinen nimi) ajauduin oikeastaan heti huoltajan rooliin, olimmehan lähes aina paikalla ja siksi sopivat henkilöt roudaamaan varusteita. Muutamaa vuotta myöhemmin yhteen­sattumien vuoksi lupauduin joukkueen­johtajaksi.

Monta tuntia on vietetty kentän laidalla kannusta­massa, huoltamassa ja tsemppaa­massa sekä kotona paperi­asioiden parissa. Joukkueen­johtajan työ vie hieman aikaa, mutta on todella antoisaa. Eikä tätä ole tarvinnut yksin tehdä; joukkueemme johto­ryhmä on ollut aina tiivis ja yhteis­työ­kykyinen. Joukkueessamme on ollut sitoutuneet ja asian­tuntevat valmentajat ja huoltaja sekä useita tyttöjen vanhempia, jotka ovat olleet auttamassa aina kun apua on tarvittu.

Stadi Cup noin vuonna 1999.

Olemme vuosien varrella järjestäneet turnauksia, osallistuneet toisten joukkueiden ja oman seuran järjestämiin turnauksiin, tehty talkoita sekä tyttöjen että heidän vanhempiensa kanssa ja reissuttu yhdessä mm Ahvenan­maalla, jossa tosin ei saatu pelattua paikallisia joukkueita vastaan harjoitus­ottelua, koska he pelasivat silloin Ruotsin sarjaa ja olivat samana viikon­loppuna peli­matkalla. Se ei menoa haitannut; pelasimme hienoissa olo­suhteissa keskenämme pelaaja­tytöt vastaan mukana olevat aikuiset ja sisarukset ystävyys­ottelun!

Saman päivän ohjelmassa oli myös paikallisen ottelun seuraaminen: Maarian­hamina IFK:n peli Tamua vastaan. MIFK oli juuri noussut liigaan ja tunnelma heidän hieman kesken­eräisellä stadionilla oli mieleen­painuva, sillä peli taisi olla heidän ensimmäinen koti­ottelunsa liigassa!

On ollut ilo seurata oman joukkueen kasvua tytöistä naisten joukkueeksi. Sopivilla harjoitus­määrillä ja yhteis­työllä aikuisten kesken olemme saaneet joukkueen pysymään koossa ja erityisen iloinen olen siitä, että useita tyttöjä on ollut ihan alku­metreiltä asti mukana toiminnassa ja on edelleen.

Haasteelliseksi aika ajoin on osoit­tautunut pelaaja­määrän yllä­pitäminen. Joukkueen­johtajana toivoisi onnistu­neita pelejä, oman tasoista sarjaa ja tarpeeksi pelaajia, jotta satunnaiset yksit­täisten pelaajien poissa­olot eivät vaikuttaisi pelaamiseen.

Muistan kun yksi vuosi tuskailin pelaaja­määrän vuoksi ja sitten sopivasti sainkin puhelin­soiton Koipsista, saman ikäisten tyttö­joukkueen yhdeltä isältä. Heidän joukkue oli juuri lopettanut toiminnan ja puolen­kymmentä pelaajaa etsi uutta joukkuetta. Toivotimme heidät heti terve­tulleeksi ja niin oli joukkueemme hetkeksi pelastettu!

Olen yrittänyt muistutella tyttöjä, että joukkueena pelataan; voitetaan tai hävitään. Kun jokainen tekee parhaansa niin se riittää. Joskus on sanottu, että häviöstä oppii enemmän kuin voitosta. Meille tämä tuli tutuksi suunnilleen C-ikäisenä, kun voitimme muutamana vuotena kevään sarjan ja päädyimme syksyksi alue­sarjaan. Taidettiin olla sen alue­sarjan oppinein joukkue:)

Tasoero oli huima ja kaikki pelit pelattiin meille niin harvinaisella peli­alustalla, nurmella, joka oli hiekka­kentillä harjoitel­leelle joukku­eelle aika haasteel­lista. Hävittyjä pelejähän silloin tuli. Oli kuitenkin hienoa seurata joukkueen yhteis­henkeä; harvoista onnis­tumisen hetkistä osattiin nauttia.

Olen ollut iloinen siitä, että Kopsessa on voinut pelata harrastus­tasoista jalka­palloa kohtuul­lisin kustannuksin. Nyt on mukavaa huomata, että nykyiseen naisten joukkueeseen palailee Kopsessa aloittaneita ja muualla vuosien varrella pelanneita nuoria, jotka muutaman vuoden tauon jälkeen ovat jälleen valmiita ottamaan fudis­kengät esille nafta­liinista.

Sokevan halli on tuonut hyvän lisän harjoituksiin ja uuden teko­nurmen valmistuminen laajentaa myös meidän joukkueen mahdolli­suuksia moni­puoliseen kehittymiseen. Joukkueel­lamme on uskoa oman joukkueen menestymiseen.

Viitosdivarin sekä futsalin kolmosen voitto ovat lähiaikojen hienoja hetkiä. Nyt kokeilemme taitojamme nelos­divarissa...

© 2017 Korson Palloseura ry — 04.05.2017 14:15 (fi)