Korson Palloseura
KOPSE
Korson Palloseura ry
Nurmikko ja pallo

Tavitie 1
01450 Vantaa
toimisto@kopse.org

Arkisto Uutiset 2016

Joulukuu

Joulu

24

Joulun taikaa

24.12.2016 11:30

Kortti, jossa toivotetaan Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta

UNELMIA

Ensin oli unelma korso­laisesta seurasta. Unelma toteutui perustamalla Korson Pallo­seura 36 vuotta sitten. Palo palloiluun oli kova, joten pelattiin hiekka­kentillä – tai millä vain tarpeeksi suurella ja tasaisella pinnalla.

Korson urheilu­kentän ensimmäinen korjaus vuonna 1985 toi alueelle yli 90 m pitkän kentän, joka riitti jo oikeaan pelaamiseen sarjoissa.

Lehtileike urheilupuiston tuomisesta Korsoon.

Vantaan Seutu 28.10.1980

Pelaamminen kielletty -kyltti

Vuonna 2000 yksi unelma toteutui kun saimme luonnon­nurmi­kentän Kalmuuriin. Kenttä oli kovassa harjoitus­käytössä aina kesäisin. Valitettavasti pelejä siellä ei voinut pelata puku­huoneiden puuttumisen vuoksi. Lisäksi kova sade toi kentälle pelätyn kyltin. Kausikin rajoittui vain touko-syyskuulle.

Vuoden 2014 keväällä alkoi Kalmuurin kentän muuttaminen teko­nurmeksi. Se mahdollisti harjoittelun ja pelaamisen siedet­tävissä olo­suhteissa ympäri vuoden.

Kalmuurin rakentaminen alkaa

Kalmuurin teko­nurmen rakentaminen alkoi pintamaan poistamisella 8.4.2014

Korson Pallo­seuran pelaaja­määrien kasvaessa ennätys­lukemiin ja harjoitus­vuorojen täyttyessä Legirus Arenalla ja monilla muillakin kentillä, unelma omasta kentästä on herännyt uudelleen henkiin. Tätä unelmaa alkaa suunni­telmien mukaan toteut­tamaan KOPSE Teko­nurmi oy Joki­varren kentälle.

Havainnekuva Jokivarren kentältä tekonurmipintaisena

Havainnekuva 2016

Korson Palloseuran johtokunta

Lue lisää projektista KOPSE Tekonurmi oy:n sivulta.

Joulu

17

Joulunajan harjoitusajat

17.12.2016 18:40

Seuran käyttämät hallit ovat joulun ja uudenvuoden aikaan suljettuina seuraavasti.

HalliJouluUusivuosi
Legirus Arena24.12. – 25.12.201631.12.2016 – 1.1.2017
Hakunila kupla24.12. – 26.12.201631.12.2016 – 1.1.2017
Tikkurilan kupla24.12. – 26.12.201631.12.2016 – 1.1.2017

Joukkueenjohtajien kannattaa tarkistaa koulujen ja päivä­kotien salien auki­olo­ajat Webtimmistä. Käyttämättömät vuorot kannattaa perua 8 päivää ennen vuoron alkamista.

Joulu

7

Joukkueen mainos: haemme lisää pelaajia

KOPSEn suurin tyttöjoukkue hakee pelaajia!

7.12.2016 22:40

Haemme T04/05-joukkueeseen niin kokeneita kuin vasta aloitta­neitakin jalka­pallosta kiinnos­tuneita tyttöjä. Jos olet kiinnostunut niin ota yhteys joukkueen­johtajaan tai vastuu­valmentajaan ja tule tutustumaan toimintaamme. Yhteystiedot löydät joukkueen sivulta.

Joulu

6

Hyvää itsenäisyyspäivää!

6.12.2016 13:40

Pallo maalissa, taustalla Suomen lippu

Joulu

2

SPL Uusimaa tiedottaa

2.12.2016 15:10

Joulukuun tiedote on ilmestynyt. Sen voi lukea täältä.

Marraskuu

Marras

10

Kaikki Piirin taitokilpailujen tulokset arkistossa

10.11.2016 15:00

Kaikki Uudenmaan Piirin taito­kilpailujen tulokset vuodelta 2016 löytyvät nyt arkistosta.

Korson Palloseura onnittelee kaikkia merkin suorittaneita. Taito­kisa­merkit jaetaan joukkueiden omissa tapahtu­missa.

Marras

5

P09 menestyi Piirin taito­kilpailujen F8 ikäluokassa (P2008)

5.11.2016 21:50

5.11.2016 Laaksolahdessa järjeste­tyissä piirin taito­kilpailuissa KOPSEn P09-joukkueesta osallistui 7 poikaa vuotta vanhempien sarjaan. Tuloksena oli huikeat 3 hopea­merkkiä ja 2 pronssi­merkkiä. Yksi hopea­merkin suoritta­neista oli vuonna 2010 syntynyt pelaajan alku.

Vastuuvalmentajan kommentit suorituksien jälkeen: Kaikki mukana olleet suoriu­tuivat hyvin, mutta hampaan­koloon jäi muutama pikkujuttu kun pari poikaa jäi kulta­suorituksista vain n. sekunnin päähän.

Kaikki tulokset

Timo Liuhanen

Lokakuu

Loka

29

Seuran syyskokous

29.10.2016 17:00

Seuran syyskokouksessa 28.10.2016 valittiin seuran johto­kunta kaudelle 2017. Seuran uudeksi puheen­johtajaksi valittiin Petteri Forssell ja vara­puheen­johtajaksi Aulis Joronen. Johto­kunnan jäseniksi valittiin tai siinä jatkaa Jani Rouhiainen, Santtu Vähälä, Rainer Lehtonen, Jani Lehtinen, Sami Haukka ja Kari Jurva.

Kokous päätti pitää seuran jäsenmaksun ennallaan.

Kokouksen pöytäkirja julkaistaan intranetissa myöhemmin.

Loka

15

Kalmuurin kuplahallin pystytys su 16.10.2016

15.10.2016 22:55

Kuplahallia pystytetään sunnuntaina 16.10.2016 klo 9 – 17. Jokainen pari käsiä otetaan mielellään vastaan. Jos sinulla ei ole parempaa tekemistä sunnuntaina niin tule auttamaan! Voit olla paikalla vaikka vain jonkin aikaa, sekin auttaa! Mitä useampi on paikalla, sitä helpommin asia hoituu ja pelaajamme pääsevät taas talveksi sisä­tiloihin harjoitte­lemaan.

Loka

13

KOPSE Disco 2004 – 2009 syntyneille KOPSEn pelaajille 14.10.2016

13.10.2016 11:00

KOPSE P02-joukkue järjestää KOPSE Discon PT04-PT09 -joukkueiden pelaajille pe 14.10.2016 klo 18.00 – 21.00 Ruusu­paviljongilla.

Osoite on Kisatie 21, Vantaa (keltainen rakennus Ruusu­vuoren koulun takana).

Discoon ei tarvitse ennakko­ilmoittautua. Pääsymaksu 2 €, KOPSEn peli­paita mukaan tai päälle.

Luvassa on hyvää musiikkia ja disko­tunnelmaa sekä hauskoja kilpailuja! Buffetista voi ostaa syötävää ja juotavaa!

Tervetuloa!

Loka

11

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN 28.10.2016 klo 17

11.10.2016 20:00

Paikka: Ruusupaviljonki, Kisatie 21.

Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntö­määräiset asiat.

Virallinen kokouskutsu

Tervetuloa!

Loka

8

Kauden päättäjäiset pelaajille ohi tältä vuodelta

8.10.2016 18:30

Kuva Korson Palloseuran kauden 2016 päättäjäisistä.

Tsemppari- ja muiden palkintojen jakaminen menossa.

Junioripelajien vanhempien välisistä otetut kuvat löytyvät Kuva­galleriasta.

Loka

7

Kauden päättäjäiset pelaajille

7.10.2016 23:10

Kauden päättäjäiset kaikille kopse­laisille pelaajille ja vanhemmille pidetään tänä vuonna Korson urheilu­kentällä lauantaina 8.10.2016 klo 12 – 14. Osoite on Kisa­tie 21.

Ohjelma alkaa palkintojen jakamisella klo 12.00, joten ole paikalla hyvissä ajoin ennen sitä. Buffet tarjoaa kahvia, teetä, pilli­mehua, mokka­paloja, metri­lakua, pizaa ja grilli­makkaraa.

Näytösluonteiset ja hauskat ottelut alkavat noin klo 12.40.

Pelaajilla toivotaan olevan vihreät pelipaidat päällä ja riittävästi lämmintä vaatetta niiden alla.

Parkkipaikkoja löytyy Ruusuvuoren koulun pihalta. Tervetuloa!

Loka

2

Kalmuurin kuplahallin pystytys lähestyy!

2.10.2016 22:10 (päivitetty 5.10.2016 21:00)

HUOM: Tänään halli­yhtiöltä saamamme tiedon mukaan hallin rakentaminen on siirretty eteenpäin liian kovan tuulen vuoksi. Uudesta ajasta ilmoitetaan myöhemmin.

Jälleen kaivataan vapaa­ehtoisia auttamaan kupla­hallin pystyttä­misessä. Operaation alustava aika­taulu on 7. – 10.10.2016 ja vapaa­ehtoisia tarvitaan 8.10.2016 alkaen. Mitä useampi pääsee auttamaan, sitä nopeammin pääsemme taas jatkamaan harjoituksia. Kupla­hallin ollessa päällä emme ole säiden armoilla tulevan talven aikana.

Työ ei ole erityisen raskasta, mutta käsiä tarvitaan paljon vetämään pressuja levälleen ja sen jälkeen kiinnit­tämään niitä yhteen. Työ sopii vähintään 16 vuotta täyttäneille. Halli­yhtiö tuo paikalle ruokaa ja juomaa talkoon ajaksi.

Kuvassa Kalmuurin kuplahallin pressujen vetämistä levälleen.

Pressujen levittämistä vuonna 2015.

Syyskuu

Syys

5

SPL Uusimaa: kuukauden toimija on Jussi Tyry

5.9.2016 23:55

SPL Uusimaan syyskuun tiedote kertoo, että SPL on valinnut Korson Pallo­seuran T04/05-joukkueen T05 Vihreä -peliryhmän huolta­jana toimivan Jussin kuukauden toimijaksi.

Seuran johtokunta onnittelee Jussia hänen ansaitseman kunnian­osoituksen johdosta.

Lue lisää T04/05:n sivuilta.

Elokuu

Elo

24

Kiitos vapaaehtoisille!

24.8.2016 10:00

Kuva KOPSE-Päivästä Korson Urheilukentällä

Kaikenikäiset pääsivät tutustumaan jalkapalloon.

Korson Palloseuran johtokunta haluaa kiittää kaikkia vapaa­ehtoisia, jotka osallistuivat KOPSE Päivän järjes­tämiseen lauantaina 20.8.2016. Mukavasti sujuneeen tapahtuman lisäksi meillä oli onni nauttia lämpimästä päivästä pitkän sateisen kauden jälkeen.

Palaute tapahtumasta oli positiivista ja myös yhteis­työ­kumppanimme antoivat kiitosta järjeste­lyistä. Myös KOPSE haluaa kiittää mukana olleita kumppa­neitamme siitä, että saimme tapahtumasta sopivan kaiken­ikäsille.

Elo

18

KOPSE T04 turnausvoittoon

18.8.2016 16:45

Kopse T04 Jaguars voitti viikon­vaihteessa Oulun­kylässä pelatun Back to School turnauksen. Upeasti pelannut Jaguars-ryhmä voitti alku­lohkonsa puhtaalla pelillä ja pääsi lopulta juhlimaan koko turnauksen voittoa kaatamalla finaalissa KP-75:n rangaistus­potku­kilpailun jälkeen. Turnaus­voitto oli joukkueen historian ensimmäinen ja sitäkin makeampi. Kuudesta pelistä kuusi voittoa!

Kuvassa T04-joukkueen tyttöjä Back to School turnauksessa.

Lue lisää joukkueen sivuilta.

Johtokunta onnittelee tyttöjä hienosta menestyksestä.

Elo

15

KOPSE Päivä 2016

15.8.2016 18:30

KOPSE Päivän mainosjuliste

Näin elokuun loppupuolella tulemme viettämään kaikille perheille suunnattua KOPSE Päivää. Tarkoituksena on tehdä seuran toiminta tutuksi korso­laisille perheille seuran vuosi­päivän yhteydessä.

Viime vuonna vietimme seuran 35-vuotisjuhlia. Tänä vuonnakin pidämme hauskaa jalka­pallon ja muiden rastien yhteydessä, mutta ilman juhla­puheita. Erityi­sesti pienimpiä vieraita varten paikalle on kutsuttu myös taikuri, joka esityksiensä lisäksi hoitaa tilaisuuden juonnon.

Muita vieraita ovat mm. Sport Club Vantaa, Korson Seura­kunta ja Kaveri­koirat. Kahvittelusta vastaa oma buffettimme sekä Kioski­kahvila Ursula, jonka herkkuihin kuuluvat mm. suussa sulavat muurin­pohja­letut.

Lisätietoa tapahtumasta oheisessa julisteessa.

Facebook tapahtuma

Tapahtuman aikataulu

Esitykset
11.30 – 11.40Rytmisen voimistelun esitys
12.00 – 12.25Taikuri Kimin taikaesitys
12.30 – 12.40Rytmisen voimistelun esitys
13.30 – 13.55Taikuri Kimin taika­esitys
Koko tapahtuman ajan
11.00 – 15.00Buffetit
11.00 – 14.10Ystävyysotteluita
11.00 – 15.00Kaverikoirat
11.00 – 15.00Keppihevosrata
11.00 – 15.00Maalitutka ja sivu­raja­heitto
11.00 – 15.00Jalka­pallo­koulu

Kesäkuu

Kesä

17

Stadi Cupista B-finaalin voitto KOPSE T05:lle

17.6.2016 21:00

Joukkue varmisti B-finaali­voittonsa 11-vuotiaiden sarjassa kaatamalla TuPS/JäPS YJ2 yhteis­joukkueen maalein 2 – 0.

Kuvassa KOPSE T04/05-joukkueen tyttöjä Stadi Cup 2016 turnauksessa.

B-finaali on ratkennut

Johtokunta onnittelee tyttöjä hienosta saavutuksesta.

Kesä

10

Liverpool-leiri alkoi

10.6.2016 11:50

Liverpoolin pelaajien vetämä leiri on alkanut Tikkurilan Urheilupuistossa.

Kuvassa jalkapallojunioreita harjoittelemassa.

Leiriläiset on jaettu kolmeen ryhmään.

Lisätietoa Liverpool-leiristä.

Toukokuu

Touko

29

Liiku ja Leiki 2016

29.5.2016 11:30

Liiku ja Leiki tapahtuman kutsu

Viime kesänä suuren suosion saanut lasten ja varhaisnuorten tapahtuma Korson urheilu­kentällä pidetään lauantaina 11.6.2016 klo 14 – 17.

Tänä vuonna järjestäjiä on enemmän kuin viime vuonna ja mukana on paikallisten urheilu­seurojen ja muiden yhdistysten lisäksi taikuri KIM, joka taika­temppujen lisäksi vääntelee ilma­palloista kaiken­laisia hahmoja ja kiertelee alueella viihdyttä­mässä lapsia. Toinen uusista mukana­olijoista on Sport Club Vantaa, joka esiintyy voimistelu­numerollaan kahdesti.

KOPSElla on paikalla jalka­pallo­rasti. Viime vuoden tapaan lapset pääsevät kokeilemaan jalka­palloilua ja lasten vanhemmille jaetaan tietoa siitä, mitä jalka­pallon harrastaminen käytännössä tarkoittaa.

Buffetissa tarjotaan kaikille kävijöille edullisesti pientä syötävää ja juotavaa. Rasteilla kiertämisen palkkioksi lapset saavat ilmapallon.

Lisätietoa Liiku ja Leiki tapahtumasta

Touko

16

Tavaranvaihto- ja kierrätyspäivä

16.5.2016 22:50

Kuva kierrätyspäivän mainoksesta

Kierrätyspäivä järjestetään Ruusu­paviljongilla lauan­taina 28.5.2016 klo 10 – 14. Ruusu­pavil­jongin osoite on Kisa­tie 21, sijainti Ruusu­vuoren kouluna takana.

Voit lahjoittaa itsellesi tarpeet­tomaksi jäänyttä tavaraa ja viedä mukanasi löytä­määsi tarpeel­lista. Tarkoi­tuksena on siis jakaa tavaraa niitä tarvitse­ville sen sijaan, että tavara päätyisi roskiin. Ruusu­paviljongin hiekka­kentällä olevassa taka­kontti­kirppiksessä on mahdollista myydä omia tavaroitaan.

Korson Palloseura on jäsen­yhdistys Ruusu­paviljonki ry:ssä, mutta emme ole tässä tapahtu­massa mukana järjes­täjänä. Lisä­tietoa tapahtu­masta.

Touko

9

Päiväkotitoimintaa Korson kentällä

9.5.2016 17:15

Kolme päiväkotia kävi läpi jalka­pallo­aiheisia rasteja Korson urheilu­kentällä 4.5.2016. Kuulemamme mukaan lapset innostuivat jalka­pallosta niin paljon, että sitä treenattiin päivä­kodissa vielä ilta­päivälläkin!

Kuvassa lapsia juoksemassa

Aarrekallion päivä­kodin lapsia Korson kentällä

Touko

1

Kalmuurin kuplahallin purku

1.5.2016 16:10

Kuvassa KOPSEn ilmapalloja

Kuplahallin purkaminen siirtyi harmillisesti kahdella viikolla tuulen ja sateen vuoksi. Nyt päivä­määräksi on ilmoitettu keskiviikko ja torstai 4. ja 5.5.2016.

Työ alkaa keski­viikko-iltana ja sen työ­voimaisin osuus on torstaina. Silloin toivomme, että paikalle saapuisi mahdolli­simman monta käsi­paria irrot­tamaan pultteja ja vetämään pressuja nippuun.

Kuten aikaisemminkin, halli­yhtiö tarjoaa sapuskat ja työstä on luvassa palkkio, joka jaetaan osallis­tuneiden joukkueiden kesken. Ei kuitenkaan ole pakko kuulua seuraan saadakseen tulla auttamaan! Kaikki apu otetaan kiitol­lisena vastaan ja se menee hyvään tarkoi­tukseen nuorison liikunnan edistä­miseksi.

Hyvää vappua!

Huhtikuu

Huhti

27

Koulufutista Korson urheilukentällä

27.4.2016 15:00

Kulomäen, Vierumäen, Mikkolan ja Leppä­korven koulujen ala-asteen pelasivat tänään jalka­palloa pilvi­poutaisessa säässä. Onneksi sää ei kuiten­kaan haitannut innostu­neisuutta, vaan kaikilla näytti olevan mukavaa. Vaikka voihan se olla niinkin, että kaksi liikunta­tuntia voittaa aina yhden matikan tunnin!

Isolla hiekka­kentällä oli laitettu viivat kahdelle peli­kentälle. Tämän lisäksi hiekka­teko­nurmella oli käytössä yksi peli­kenttä.

Kuva Korson kentältä, jossa koululaisia pelaamassa

Koululaisia pelaamassa Korson urheilukentällä

Lisää kuvia seuran Facebook-sivuila.

Huhti

24

Vilinää ja vipinää Kalmuurissa

24.4.2016 18:20

Kuva nuoresta jalkapalloilijasta

Tänään nähtiin paljon vilkkaita ja iloisia lapsia kahden ja kuuden ikä­vuoden väliltä kun Korson Pallo­seuran ensim­mäinen perhe­futis­kerho käynnistyi Kalmuurin teko­nurmella. Samalla käynnistyi vuoden 2016 ensimmäinen futis­kerho.

Futis­kerhojen suosio suorastaan yllätti meidät. Yhteensä kerhoihin on ilmoit­tautunut jo yli sata lasta. Se vastaa noin neljää täysi­kokoista jalka­pallo­joukkuetta!

Monelle lapselle, varsinkin pienimmille, tapahtuma oli ensimmäinen kosketus teko­nurmeen ja jalka­palloiluun. Osa ehkä on jo pelannut veljien, siskojen tai vanhempiensa kanssa. Molemmat futis­kerhot ovat kuitenkin mahdollisuus ohjattuun ja myöhemmin myös tavoit­teelliseen liikku­miseen ja kuntoi­luun toisten saman­ikäisten kanssa.

Me Korson Pallo­seurassa toivomme – ja uskomme – että nyt alkunsa saanut liikunnan ilo säilyy tämän päivän futis­kerho­laisilla läpi koko elämän ja tuottaa iloa ja virkeyttä vielä aikui­senakin.

Yksi tämän­päiväisistä innokkaista perhe­futis­kerhoon osallis­tuneista pojista on Meelis, joka oli varus­tautunut ensim­mäisiin harjoi­tuksiinsa ihan oikeilla nappula­kengillä. Toivomme hänelle ja muillekin tämän päivän osallistujille mukavia ja jännittäviä hetkiä jalka­pallon parissa!

Lisätietoa perhefutiskerhosta (suositusikä 2 – 4 vuotta)
Lisätietoa futiskerhosta (suositusikä 3 – 6 vuotta)

Huhti

19

KOPSE hopeamitalille EBKP04 Merida Cup turnauksessa

19.4.2016 0:20

P04-joukkue saavutti hopea­mitalin turnauksen haaste­sarjassa. Lue lisää P04:n sivulta.

Johtokunta onnittelee poikia hyvästä suorituksesta!

Palloliiton kannusta mua logo

Huhti

11

KANNUSTA MUA — HEJA MEJ

11.4.2016 22:00 (päivitetty 27.4.2016 22:45)

Korson Palloseura osallistuu Palloliiton "Kannusta mua" kampanjaan, jonka tarkoituksena on turvata hyvä ilma­piiri kaikissa lasten ja nuorten urheilu­harras­tuksissa. Valitetta­vasti suomalai­nenkaan jalka­palloilu ei ole välttynyt yli­lyönneiltä ja kiivas­tumisilta peli­kentillä.

Me Korson Palloseurassa olemme aina pitäneet juniori­työtä kaikkein tärkeimpänä osana toimin­taamme. Siksi olemme mukana myös kaikessa sellaisessa toiminnassa, jolla pyritään turvaamaan lasten harrastus siten, että jokainen pelaaja voi tuntea olonsa harjoi­tuksissa, peleissä ja turnauksissa ehdottoman turvalliseksi, hyödylliseksi, kehittäväksi ja iloiseksi.

Kampanjan kohderyhmiä eivät ole pelkästään urheilu­seurat vaan myös pelaajien vanhemmat ja kannustus­joukot. Kyllä, tämä tarkoittaa juuri sinua!

Kannusta mua kampanja

Kuvassa kannusta mua kyltti koulujen jalkapallotapahtumassa.

"Kannusta mua!" -kyltti koulufutistapahtumassa muistuttamassa KOPSEn arvoista.

Huhti

3

T02/03 voitti kultaa talviliigassa

3.4.2016 23:00

Kuva talviliigan mitalien jaon jälkeen

KOPSE T02/03 toi kotiin kultamitalit ja pokaalin! Lue lisää joukkueen sivuilta.

Johtokunta onnittelee tyttöjä upean saavutuksen johdosta!

Huhti

3

Vuoden 2016 joukkuekuvat seuran sivuilla

3.4.2016 21:15

Kaikkien kuvauksiin osallis­tuneiden joukkueiden kuvat löytyvät joukkueiden sivuilta. Huom. Kuvaa klikkaa­malla esiin tulee vaihto­ehtoinen kuva!

Maaliskuu

Maalis

24

Hyvää Pääsiäistä!

24.3.2015 11:40

Kuvassa pääsiäismunia korissa.

Korson Pallo­seura toivottaa kaikille jäsenille, tukijoille, yhteis­työ­kumppaneille ja lukijoilleen hyvää pääsiäistä!

Maalis

19

Naiset hopealle Futsal-Kolmosessa

19.3.2016 21:50

KOPSEn Naisjoukkue varmisti hopea­sijoituksen Fut­sal-sarjan Kolmosessa voitta­malla Mäntsälän Urheilijat (MU) sarjan viimeisessä (9.) pelissä tänään. Koti­joukkue antoi hienon vastuksen ja peli oli jännittävä loppuun saakka. Loppu­lukemat olivat 1 – 3.

Kuva futsal-ottelusta MU-KOPSE

KOPSE Naiset Mäntsälän urheilutalolla

Joukkue hakee lisää pelaajia. Lisätietoa KOPSEn Naisjoukkueesta.

Maalis

14

P04 mustat hopealle haastesarjassa

14.3.2016 17:00

Kuva hopeamitalista.

Eilen pelatussa P04 Lival halli­turnauksessa KOPSE P04 mustat sijoittui haaste­sarjassa hopealle valmen­tajana Petri Tommila. Voiton vei JoKi P04 ja kolman­neksi tuli FCFJ SIN1.

Tässä haastesarjan tulokset:

  1. JoKi P04
  2. KOPSE P04 mustat
  3. FCFJ SIN1
  4. SibboV keltainen
  5. JäPS sininen
  6. KelA 04 keltaiset

Ari Tammi
KOPSE P04 vastuuvalmentaja
Konsta Karaskuru
toinen vastuuvalmentaja

Maalis

3

Joukkueiden valokuvauksen aikataulu

3.3.2016 8:20 (päivitetty 7.3.2016 16:40)

Huom. paikka on Lumon alakerta!

Joukkueiden aika­taulu Lumon koulu­tus­tiloissa alakerrassa 10.3.2016 pidettävään valo­kuvaukseen näkyy alla olevassa taulu­kossa. Jos aika­tauluun tulee muutoksia, kerromme siitä erikseen sähkö­postilla.

AikaJoukkueAikaJoukkue
16.00Jalkapallokoulu19.00P05
16.25PT1019.20T01-03
16.45P0719.30T04/05
17.05P0619.50P00
17.25T08/0920.00P04
17.45P0220.20P99
18.00T06/0720.25Naiset
18.20P0820.30Miehet
18.40P09  

Helmikuu

Helmi

25

Korson Palloseuran kevätkokous 11.3.2016

25.2.2016 10:30 (päivitetty 28.2.2016 12:15)

Seuran sääntö­määräinen kevät­kokous pidetään Ruusu­paviljongissa 11.3.2016 alkaen klo 18.00.

Asialistalla on seuran sääntö­määräiset asiat, kuten vuoden 2015 toiminta­kerto­muksen esittely, tilin­tarkastus­kertomuksen esittely, tilin­päätöksen vahvis­taminen sekä vastuu­vapauden myöntä­minen tili- ja vastuu­velvollisille.

Kevätkokouksen jälkeen ilta jatkuu aikuisten illan­vietolla tunnel­mallisen musiikin parissa. Terve­tuloa!

Huom. Uutisessa oli aluksi väärä päivämäärä. Oikea päivämäärä on siis perjantai 11.3.2016.

Helmi

15

Seuran puheenjohtaja luopuu tehtävistään

15.2.2016 9:55

Korson Pallo­seuran puheen­johtaja Arto Vitikka ilmoitti 14.2.2016 pidetyssä johto­kunnan kokouksessa, että hän joutuu jättämään tehtävänsä seurassa. Ero astuu voimaan heti. Syynä ovat muiden kuin seuran toimintaan liittyvien töiden määrä, jonka johdosta hän ei katso voivansa enää jatkaa KOPSEn puheen­johtajana.

Korson Pallo­seuran johto­kunta haluaa kiittää Artoa hänen panoksestaan seuran kehittä­misessä. Arton puheen­johtaja­kauden aikana seuran toiminta on tullut näkyväm­mäksi korso­laisille asukkaille ja yrityksille ja sen jäsen­määrä on lähtenyt uuteen nousuun ja tästä on seuran ja johto­kunnan hyvä jatkaa. Toivotamme Artolle onnea ja voimia niissä tehtävissä, joissa hän jatkaa tästä eteenpäin.

Puheen­johtajan vastuun seuraavaan syys­kokoukseen saakka kantaa nykyinen vara­puheen­johtaja, Aulis Joronen. Entisen puheen­johtajan tehtävät jaetaan johto­kunnan jäsenten kesken.

Tammikuu

Tammi

18

Jalkapallokoulu 2016

18.1.2016 19:00

Juoksijapoika

Kevään jalkapallokoulu 3-6 vuotiaille tytöille ja pojille alkaa 24.1.2016 Leppäkorven koulussa klo 15. Lisätietoa ja ilmoittautuminen täällä.

Tammi

7

Aikuisten futiskoulut

7.1.2016 17:30 (päivitetty 25.1.2016 0:25)

Korson Palloseura järjestää keväällä aikuisille tarkoitetun jalka­pallo­koulun. Aikuisten futiskoulut pidetään tiis­taisin klo 20 – 21 (naiset) ja klo 21 – 22 (miehet). Pääpaino on mukavassa yhdessä­olossa, kunnon kohotta­misessa ja jalka­pallon alkeiden oppimi­sessa.

Aikuisten futiskoulu on tarkoitettu myös vasta-alkajille ja ilmoit­tautuminen kurssille on alkanut. Kurssi on omiaan niille vanhemmille, jotka haluavat oppia lisää urheilu­lajista, jota heidän lapsensa rakastavat.

Lisä­tietoa ja ilmoittau­tumiset alla olevista linkeistä:

Futiskouluihin on tullut mukavasti ilmoittautumisia ja molemmat kurssit järjestetään suunnitellusti. Molempiin ryhmiin mahtuu kuitenkin vielä lisää osallistujia!

© 2017 Korson Palloseura ry — 04.05.2017 14:15 (fi)